Nimen selvennys

Nyt ollaan jännän äärellä, sillä tästä eteenpäin minäkin kuulun heihin: pelottaviin bloggareihin. Tunnukset luotiin jo viime vuoden elokuussa, mutta ajatusta piti vielä sen jälkeen kypsytellä ”jonkin aikaa”.  Viimeisinä viikkoina aloittamisen lykkääntyminen johtui siitä, ettei mulla ollut vielä tahtomaani taustakuvaa. Ja viimeisinä päivinä siitä, että onnistuin sählätessäni poistamaan jo melkein valmiiksi kirjoittamani aloitustekstin.

Tämä ei tule olemaan mihinkään tiettyyn teemaan sitoutunut blogi. Kirjoitukseni tulevat käsittelemään, ei enempää eikä vähempää kuin, elämää; Elämää sen iloineen ja suruineen, epäkohtineen ja mahtavuuksineen. Voisi sanoa, että tästä tulee sellainen avautumisblogi. Mutta toisin kuin avautumisella yleensä käsitetään, täällä kirjoitetaan sekä hyvistä että huonoista asioista. Koska eihän pelkästä valittamisesta ole mitään iloa! Tietenkin omat kiinnostuksen kohteeni ja minulle tärkeät asiat vaikuttavat siihen, mistä vinkkelistä sitä elämää katsotaan. Terveys, urheilu ja ystävät muodostavat omassa elämässäni sellaisen triangelin, jossa yhdenkin osan heikkous saa koko soittimen epäkuntoon. Ja voin kertoa, että ei tämä elämä ihan aina ole ollut pelkkää tanssia ja laulua - vaikka molemmat niistäkin ovat lähellä sydäntäni.

Voisin vähän selventää tuota blogin nimeä. Mitkä ihmeen poistetut päärynät? Tämä liittyy ensimmäiseen avautumisaiheeseen, mikä tuli mieleen, kun ajatusta blogin aloittamisesta päässäni pyörittelin.

Viime vuoden loppukesästä olimme seuralaiseni kanssa rantakylpylässä erään minulle kovin rakkaan järven rannalla. Maisemat olivat ihanat ja sydämeni täyttyi kauneudesta ja haikeista muistoista, mutta… Kuten yleensä hotelleissa, tämänkin hotellin yöpymishintaan kuului ylellinen hotelliaamiainen. Jälleen kerran pistin merkille, kuinka ihmiset hotelliaamiaisella käyttäytyvät: ruokaa kasataan lautaselle kukkuroittain, vähän maistetaan ja loput jätetään. Onhan kaikesta jo etukäteen maksettu! Lapsiperheiden pöytien jätöksistä ymmärrän ne lasten osuudet, mutta kun paljon suuremmat ruokakasat jää aikuisten kohdalle. No, me koitettiin olla mukavia ja ekologisesti hyviä tyyppejä: yhtään ei jäänyt meidän pöytään syömätöntä ruokaa ja astiatkin laitettiin mahdollisimman siististi pöydälle kasaan, jotta ne ois helppo kerätä. Yhden päärynän verran olin kuitenkin arvioinut mahalaukkuni venyvyyden väärin ja ajattelin sen sitten ottaa mukaan matkaevääksi. Tyytyväisinä kävelimme pois aamupala-alueelta, kun yksi hotellin ravintolatyöntekijöistä pysäytti meidät: ”Anteeksi, tuon te joudutte jättää tänne.” En ensin tajunnut, että mitä, ja kysyinkin, että mitä tämä työntekijä tarkoitti. ”Niin meillä saa syödä niin paljon kuin haluaa, mutta ruokaa ei saa ottaa mukaan.” Siinä vaiheessa tajusin, että nyt puhuttiin kädessäni olevasta päärynästä. Kysyin sitten vähän ällistyneenä, että mitä mä sille päärynälle sitten teen. ”No sä voit laittaa sen tuohon biojäteastiaan.” ”Et oo tosissas!”, pääsi mun suusta, mutta ihan tosissaan tämä työntekijä oli. Sinne meni kelpo päärynä. Biojäteastiaan. Ainut ”jäte”, mitä meidän pöydästä jäi. Kiitos ja näkemiin. Ei tässä maassa vaan aina periaatteet ja järkevä käytäntö kohtaa.

Että sellainen tarina. Lisää päärynän kaltaisia ja täysin erilaisia juttuja myöhemmin. Tervetuloa seuraamaan mun ajatuksia elämästä!