Sotkuja ja mokkapaloja

Tänään oli leipuripäivä. Ja sähläripäivä. Työskentelen viimeistä viikkoa kesäduunissa ja lupasin jo jonkin aikaa sitten leipoa ennen lähtöäni työkavereille mokkapaloja toistaiseksi parhaalla reseptillä, mihin oon törmännyt. Ajattelin, että tänään on aikaa, kun urheilujen suhteen on lepoiltapäivä (aamulla kävin kuitenkin tekemässä pikkulenkin, samoin kuin eilenkin, jee!) ja tässä illalla ois tarkotus vaan foamrollata kankkuja ja reiden ulkosyrjiä sekä pohkeita auki. Pakko tähän väliin huomauttaa, miten järkyttävä voi olla ero terveellisen elämän ja pullamössöelämän välillä: ei tarvita ku pari päivää hyvää treeniä ja terveellistä ruokaa, niin tuntuu jo paljon paremmalta. Ylimääräiset kilotkin hyväksyy helpommin, kun tietää, että ne pikku hiljaa alkaa taas katoamaan. No joo, myönnetään, että raavin kyllä mokkakuorrutekattilan viimeistä piirtoa myöten tyhjäksi, mutta se kuuluu osana leivontaan, eiks vaan?

Musta on niin kiva leipoo tonne töihin - mulla on ollut aivan uskomattoman mukava työpaikka ja harmi on sieltä lähteä. Toivottavasti pääsisin vielä sinne palaamaan ja moikkaamaan mahtavia ihmisiä. Yks mun työkavereista on keliaakikko ja aattelin, että kerrankin hänet otetaan huomioon ja tein mokkapaloista täysin gluteenittomia. Mun sympatiat on keliakiaa sairastavien puolella, koska omassa suvussakin sitä esiintyy niin paljon ja hyvin todennäköisesti se multakin joskus vielä todetaan. Toivottavasti vaan toi piirakka onnistu gluteenittomista jauhoista yhtä hyvin kuin ennenkin!

Mokkalevy odottaa leikkaamista.

Mutta ei vissiin kokonaan voi tehdä hyvää yhtenä päivänä. Olin niin tohkeissani noiden mokkapalojen leipomisen kanssa, etten tänään viitsinyt ottaa päikkäreitä, kuten yleensä teen joka päivä. Se oli virhe, koska väsyneenä mulla ei pysy tavarat ikinä käsissä... Siinä sitten join kahvia mun kesäkämppiksen eli hyvän ystäväni sohvalla. Pieni suullinen oli kahvia vielä jäljellä kupissa, kun nousin lähteäkseni leipomaan ja onnistuin kaatamaan loput siihen kerman väriselle sohvalle... Ihan hirveetä! Manasin pitkät litanjat ja melkeen aloin itkemään kuin pikkulapsi. Mutta mun ystävä - vitsit mikä tyyppi! Se ei ollut moksiskaan vaan tarttui heti toimeen puhdistamaan kostealla Fairy-rätillä sohvaa. Miten ihminen voi olla noin tyyni?! Moni nainen ois varmasti hermostunut. Ellei syyttävällä tavalla niin ainakin pikkupaniikissa. Mutta mun ystävä vaan lohdutteli mua, ettei mitään hätää, ja jaksoi hymyillä koko ajan. M, oot ihan mahtava ihminen! <3 Ja onneksi sohvaki tällä hetkellä näyttää siltä, että kahvitahrat todellakin lähtivät, huh!

Tällaisia arkipäivän kommelluksia tällä kertaa. Nyt lähden tsekkaan yleisurheilun MM-kisapäivän viimeiset hetket ja huoltaan samalla kroppaa. Myöhäisiltaan jää vielä mokkapalojen leikkaaminen. Kahvisuklaisia terveisiä!